Ilmatieteenlaitos uutisoi Annika Seppälän tekemää tutkimusta auringon aktiivisuudesta ja maapallon lämpötilasta

Ilmatieteen laitoksen uutinen alkaa: Auringolla ja Maan lähiavaruudella on suurempi vaikutus Maan ilmakehän lämpötiloihin kuin aiemmin on oletettu. Talviaikaan lämpötila voi etenkin napa-alueilla paikallisesti vaihdella jopa 2- 3 astetta Auringon toiminnan mukaan, kun aktiivisia ja vähemmän aktiivisia vuosia verrataan keskenään. Auringon hiukkasaktiivisuus ei kuitenkaan vaikuta koko maapallon keskilämpötiloihin eikä siten ole osatekijä ilmastonmuutoksessa.

Ensimmäinen lause kertoo, että IL myöntää auringolle aiempaa suuremman merkityksen maapallon ilmaston säätelyssä. Pysyäkseen omaksumassaan linjassa IL toteaa, että auringon aktiivisuuden vaihtelu ei kuitenkaan vaikuta koko maapaloon ilmastoon ja perusteluna on 40 vuoden kattava aineisto.

IL:n väite perustuu aineistoon, jossa verrataan neljän aurinkopilkkusyklin aikaista hiukkasaktiivisuutta mitattuihin lämpötiloihin. Tässä ilmeisesti pyritään vähättelemään monien aurinkotutkijoiden havaintoja auringon aktiivisuuden ja maapallon lämpötilan selkeästä yhteydestä nimenomaan auringon pitkäaikaisen hiljaiselon vallitessa. Maunder- ja Dalton-minimien aikoina, auringon ollessa vaipuneena hiljaiseloon, ilmasto oli epävakaa eri puolilla maapalloa ja meillä Euroopassa tiesi nälkäkuolemia ja kulkutauteja.

Auringon aktiivisuuden seuraavan syklin todella viivästynyt alku saattaa Pietarissa sijaitsevan Pulkovan Observatorion johtajan mukaan merkitä alkavaa monia vuosikymmeniä kestävää hiljaiseloa. http://www.gao.spb.ru/english/astrometr/abduss_nkj_2009.pdf

Jos ihmisen aiheuttamaksi väitetyn lämpenemisen asemesta maapallo onkin vajoamassa kohti pientä jääkautta muistuttavia kylmiä ja epävakaita ilmastoja, olisi maamme poliittisen johdon ehkä syytä tarkistaa tavoitteitaan ja ennen kaikkea harkita mitä Kööpenhaminassa joulukuun alkupuolella päätetään.

Tällä en suinkaan tarkoita, että unohdetaan energian säästö ja vähempipäästöisten energiamuotojen kehittäminen vaan jätetään hiilidioksidin vastainen taistelu vähemmälle ja keskitytään sopeutumiseen huonompiin oloihin, vaikka kylmään me suomalaiset kyllä olemme ennenkin sopeutuneet.

EU-vaalien alla meppiehdokkaiden vastaukset kyselyissä ja haastatteluissa antavat varsin synkän kuvan heidän ilmastonmuutosta koskevista tiedoista.

Onneksi on muutama poikkeus, Ari Vatanen ja Eija-Riitta Korhola, jotka uskaltavat kyseenalaistaa yleiseksi mantraksi muodostunutta käsitettä ihmisen aiheuttamaksi väitetyn ilmastonmuutoksen katastrofaalisista seurauksista ellei hiilidioksidipäästöjä vähennetä heti.

Todellisuudessa ilmakehän hiilidioksidipitoisuudessa vain noin 4% on ihmisperäistä, muu on luonnosta. Kasvihuonekaasuista ylivoimaisesti tärkein on joka tapauksessa vesihöyry, jota ihminen tuskin kuvittelee voivansa säädellä. Sen lisäksi, että vesihöyry kasvihuonekaasuna hidastaa lämmön poistumista avaruuteen, vesihöyryn ilmastoa säätelevä vaikutus perustuu ennenkaikkea pilvien muodostukseen.

Koska EU on ottanut tehtäväkseen kilpailla USA:n kanssa ilmastontorjunnassa olisi meppien tärkeätä ymmärtää mistä oikein on kysymys – taloudesta.

Tärkeätä on siis kysyä ymmärtävätkö kaikki ehdokkaat mihin ovat ryhtymässä ja mitä heiltä vaaditaan. Valitettavan monet näyttävät haastatteluissa ja nettikyselyissä vastaavan joko puolueen omaksumalla opilla (vihreät) tai mitä mieltä he kuvittelevat valitsijoiden haluavan heidän olevan.

EU:ssa ihmisen aiheuttamaksi väitetystä ilmastonmuutoksesta on tullut poliittinen itsestäänselvyys, vaikka tiede ei tällaista tue. Pääministerimme tukeman poliittisen painostuksen takia vain muutama harva ehdokas on uskaltanut kyseenalaistaa, joko koko aihetta tai vaikkapa eri uusiutuvien energiamuotojen soveltuvuutta Suomen oloihin. Syynä on myös faktojen pimitys mediassa vaikka maailmalla tietoa löytyy.

Tärkeintä on, että ehdokkaat todella pystyvät tuomaan oman panoksensa yhteiseen kekoon; käyttävät omaa järkeään ja sydäntään tavoitteenaan maapallon rauha ja ihmisten hyvinvointi.

Aiheesta olen laatinut myös seuraavan koosteen, jossa korostan auringon merkitystä ilmaston säätelijänä:

Poliittinen ilmastonmuutos

Ilmastonmuutoksen iso poliittinen ratas pyörii kiihtyvällä vauhdilla neljännen valtiomahdin, lehdistön, tukemana.

Maailmalla tullaan lähiaikoina pitämään lukemattomia korkeimman tason tapaamisia ja suljettuja lobbauskokouksia ennen joulukuussa Kööpenhaminassa pidettävää tähän mennessä suurinta maapallomme tulevaisuutta “pelastavaa” ilmastokonferenssia. Tarkoituksena on varmistaa, että uusien Kiotossa 1997 sovittujen päästötavoitteiden kiristäminen ja kantovastuun jakaminen eri valtioiden kesken sujuu häiriöittä.

Massiivisen lobbauksen ja mediarummutuksen tavoitteena on vaientaa tutkijapiireistä ja jopa valtiopäämiesten ja rivipoliitikkojen taholta kantautuvia viestejä, joissa koko hankkeen mielekkyyttä kyseenalaistetaan. Kuvitellaan, että maapallon ilmastoa voidaan säädellä leimaamalla hiilidioksidi kaikin keinoin torjuttavaksi saasteeksi tai peräti myrkyksi, kuten eräissä USA:n osavaltioissa ollaan tekemässä.

Anekauppa

Median suosiollisella avustuksella vaikeasti määritettävän ekologisen elämän nimiin vannovat tahot ovat saaneet pahaa-aavistamattomat poliittiset voimat taakseen ja ovat syyllistämässä kansalaisia tavalla, joka muistuttaa entisaikojen pappien tuomiopäiväpelotteluja “ellette tee parannusta, niin…”. Enää ei uskalla hyvällä omallatunnolla nauttia edes lämpimistä kesäpäivistä.

Hiilijalanjäljen mittaamisesta on tullut keino luokitella ihmisiä hyviksi tai pahoiksi. Pahat eli suuren hiilijalanjäljen omaavat itsekkäiksi väitetyt yksilöt ovat vallitsevan uskomuksen mukaan ajamassa maapalloa tuhon partaalle. Aneita eli päästöoikeuksia ostamalla “pahakin” ihminen voi hankkia itselleen paremman omantunnon ja jatkaa vähenevien öljy- ja kaasuvarojen tuhlailevaa käyttöään.

Kasvihuonekaasupäästöt

Kioton ilmastosopimuksella sovittiin 1997 fossiilisten polttoaineiden käytöstä johtuvien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä. Ympäristöaktivistien painostuksesta etenkin poltossa vapautuvan hiilidioksidin katsottiin vievän maapallon ilmastoa kohti katastrofaalista lämpenemistä. Kuitenkin tämä väritön ja hajuton ilmassamme vähäisenä esiintyvä kaasu on kaiken tuntemamme elämän edellytys.

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) uusimmassa raportissa vuodelta 2007 pelotellaan, että maapallomme lämpeneminen jatkuu kiihtyvällä vauhdilla ja että ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöt ovat mallilaskelmien mukaan hyvin todennäköisesti (IPCC:n määritelmän mukaan lähes varmasti) siihen syynä.

Ilmastomallit

Säämalleista modifioimalla on ilmastoamme kuvaamaan saatu tietokonemalleja. Niillä tehdyt laskelmat ja hurjat tulevaisuuden “ennusteet” (IPCC:n skenaariot) herättivät jo hyvin aikaisessa vaiheessa ihmetystä monissa tiedepiireissä. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui mallien kyvyttömyys selittää menneiden aikojen ilmastovaihteluita, kuten nykyistä lämpimämpi keskiaika. Mallit eivät myöskään selitä ns. Pienen jääkauden aikana eri puolilla maapalloa vallinneita vaikeita ilmasto-oloja. Tuolloin katovuodet ja kulkutaudit verottivat väestöjä – myös meillä Suomessa puhuttiin suurista kato- ja kuolonvuosista.

Auringon mahdollisuudet?

Historiasta tunnetut ilmastonvaihtelut sen sijaan näyttävät korreloivan varsin hyvin auringon vaihteluiden eli havaittujen auringonpilkkujen lukumäärän kanssa. Vaikka suoria aurinkohavaintoja tehtiin vasta 1500-luvun loppupuolelta Galileo Galilein kaukoputkikeksinnön jälkeen, puiden lustoista mitattu radioaktiivisen hiilen pitoisuuden vaihtelut kertoivat aiempien aikojen auringon aktiivisuuden vaihteluista. Näistä tiedetään auringon olleen aktiivinen keskiajan lämpökaudella aivan kuten sen aktiivisuus on lisääntynyt lähes koko 1900-luvun. Vastaavasti aurinko oli hyvin rauhallinen Pienen jääkauden surkeimpien ilmastojen aikoihin.

Auringonpilkkujen lukumäärän tiedetään vaihtelevan keskimäärin 11 vuoden jaksoissa ja on todettu, että runsaspilkkuisen jakson pituus on yleensä heikkojaksoista lyhyempi. Viimeisin, poikkeuksellisen voimakas pilkkujakso (sykli 23) jatkui normaalia pitempään eikä seuraava jakso (sykli 24) ole vielä kunnolla alkanut ollen jo parisen vuotta myöhässä. NASA:n julkistamat ennusteet syklille 24 olivat alussa rauhoittavia. Selitettiin jälleen tietokonemallien avulla, että pitkälle jatkuva hiljaiselo synnyttää peräti 30-50 % edellistä jaksoa aktiivisemman auringon. Uusin toukokuun lopussa julkistettu NASA:n tiedote onkin jo pyörtänyt aiemmat ennusteet ja toteaa syklin 24 olevan mahdollisesti hyvin hiljainen. NASA:n mukaan hiljaisella auringolla olisi syvällinen vaikutus ilmastoon, sillä se voisi johtaa ilmakehän viilenemiseen.

Uskottavuutta auringon vaikutukseen lisäävät havainnot, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvusta huolimatta maapallon alemmassa ilmakehässä ei tällä vuosituhannella enää ole mitattu lämpenemistä, vaan pikemminkin orastavaa kylmenemistä. Samaa osoittavat myös uusimmat havainnot napa-alueiden jääkenttien laajentumisesta; ne muistuttavat jo pitkäaikaista keskiarvoa.

Mikäli kylmeneminen jatkuu pidempään, menettävät  IPCC:n skenaariot katastrofaalisesta lämpenemisestä yhä enemmän uskottavuuttaan. Tällöin pitäisi lämpenemisuhkan asemesta varautua kylmenevään ja epävakaiseen säähän. Euroopassa tämä saattaisi tietää jopa pienen jääkauden aikaisia lumi- ja jäätalvia, eikä niistä johtuvia elintarvikehuollon mahdollisia vaikeuksia tule vähätellä.

Sen sijaan, että uhrataan valtavia rahasummia ilmeisen hyödyttömän hiilijalanjäljen pienentämiseen, tulisi varmistaa maapallon kasvavalle väestölle siedettävä hengitysilma ja puhdasta juomavettä.

Puolan Tiedeakatemian Geotieteiden komitea on laatinut varteenotettavan kannanoton kiivaana käytävästä ilmastonmuutoksesta.

Alkuperäisestä puolankielisestä tekstistä löytyy englanninkielinen käännös, jonka olen parhaan kykyni mukaan suomentanut:

PUOLAN TIEDEAKATEMIAN GEOTIETEIDEN KOMITEAN KANNANOTTO UHKAAVASTA ILMASTON LÄMPENEMISESTÄ

Planeettamme ilmastonmuutos, josta  viime vuosina on entistä useammin tehty havaintoja, on saanut yleisessä mielipiteessä hälyttäviä piirteitä. Tilanteen korjaamiseksi [pelätyn lämpenemisen pysäyttämiseksi] on kansainvälisen tason päätöksentekijöiden, Hallitusten välisen ilmastopaneelin (IPCC) ja eri ympäristöjärjestöjen toimesta kehitelty erilaisia toimintakeinoja.

Puolan Tiedeakatemian Geotieteiden komitea pitää tärkeänä puuttua tähän merkittävään debattiin 10:ssä  perustavaa laatua olevassa kysymyksessä, jotka liittyvät maapallon toimintaan monimutkaisena järjestelmänä, eli litosfäärin, hydrosfäärin, ilmakehän ja biosfäärin keskinäiseen vuorovaikutukseen. Kaikkien maapallon oloja mahdollisesti häiritsevien rationaalisten päätösten tulee perustua eri järjestelmien ja niiden vuorovaikutuksen huolelliseen arviointiin.

1.  Maapallon ilmastoa säätelee pinnan ja ilmakehän keskinäinen vuorovaikutus ja näitä kumpaakin  lämmittää auringon syklinen ja vaihteleva säteily. Ilmastoon vaikuttaa maapallon vuotuinen kierto auringon ympäri, termiset tekijät, merivirtojen vaihtelut, ilmamassojen liikkeet, vuoristojen sijainnit, niiden ajalliset kohoamiset ja kulumiset sekä maanosien siirtymiset osana niiden jatkuvaa liikettä.

2.  Geologinen tutkimus on kiistatta todennut, että koko historiansa aikana maapallon ilmaston perusolemukseen on kuulunut jatkuva muutos ja että muutokset tapahtuvat eri pituisina sykleinä – tuhansista vuosista muutamiin vuosiin. Pitemmät syklit ovat perua maapallon ulkopuolisista astronomisista tekijöistä kuten myös muutoksista maapallon kiertoradassa. Ilmaston muuttumiseen johtavat syyt ja niihin vaikuttavat  ilmiöt eivät ole vielä kaikilta osiltaan tiedossa.

3.  Vaikka maapallon historian aikana onkin vallinnut nykyistä huomattavasti lämpimämpiä ilmastoja, on toistuvasti esiintynyt myös maailmanlaajuisia kylmempiä jaksoja, joiden aikana laajat jäätiköt ovat ulottuneet jopa subtropiikkiin. Siksi, maapallon ilmastossa tapahtuvien muutosten luotettava ennustaminen (puhumattakaan yrityksistä estää, muuttaa tai torjua muutoksia) edellyttää, että huomioidaan maapallon geologiseen historiaan liittyvät tutkimukset ja otetaan huomioon myös aika ennen ihmiskunnan (ja teollisuuden) ilmaantumista.

4.  Viimeisen kahdentoistatuhannen vuoden aikana Maapallon syklinen lämpeneminen on nyt lähimain maksimissaan. Viimeisen 2,5 miljoonan vuoden aikana lämpimät jaksot ovat monesti vuorotelleet hyvin tunnistettujen jääkausien kanssa.

5.  Nykyiseen lämpenemiseen liittyy ilmakehässä olevien kasvihuonekaasujen lisääntyminen: hallitsevin näistä on vesihöyry ja vähäisempinä pitoisuuksina esiintyvät hiilidioksidi, metaani, typen oksidit ja otsoni. Näin on aina ennenkin ollut, koska se on seurausta syklisestä lämpenemisestä ja viilenemisestä. Kasvihuonekaasujen jaksoittainen ja toisinaan nykyistä useampikertainenkin lisääntyminen ilmakehässä on liittynyt aiempiin lämpenemisjaksoihin myös ennen ihmisen ilmaantumista maapallolle.

6.  Viimeisten 400.000 vuoden aikana, ilman ihmisen myötävaikutusta, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus Etelämantereen jääkairaustulosten perusteella on ollut neljä kertaa nykyisenkaltainen ja jopa nykyistä korkeampi. Viime jääkauden lopulla, muutaman sadan vuoden aikana maapallon vuotuinen keskilämpötila muuttui useita kertoja ja nousi pohjoisella pallon puoliskolla lähes 10 astetta, ollen näin selvästi dramaattisempaa kuin tänä päivänä ilmoitettu lämpeneminen.

7.  Edellisen vuosituhannen lämpimän jakson jälkeen 1200-luvulla alkoi kylmäkausi jatkuen 1850-luvulle saakka. Sitä seurasi lämpimämpi vaihe, jossa me nyt elämme. Tänään havaittava ilmiö, etenkin maapallon tilapäinen lämpeneminen on seurausta ilmaston luonnollisesta rytmistä. Lämmenneillä merillä on alhaisempi kyky absorboida hiilidioksidia ja ikiroudan peittämien alueiden supistuminen johtaa maaperässä olevien orgaanisten ainesten nopeampaan hajoamiseen näin lisäten kasvihuonekaasujen vapautumista  ilmakehään. Miljardien vuosien aikana maapallon vulkaaninen toiminta on pääosin merten peittämissä maankuoren laattojen saumakohdissa syytänyt ilmakehään vaihtelevia määriä hiilidioksidia.

Terrestrisessä systeemissä kaasu poistuu ilmakehästä biosfääriin ja myös litosfääristä sitoutumalla fotosynteesin kautta eläviin organismeihin mukaan lukien kalkkikuoriset merelliset eliöt. Viimeksi mainitut vajoavat  kuoltuaan pohjalle valtaviksi kalkkikivikerrostumiksi ja vastaavasti kuivalla maalle muodostuu erilaisia orgaanisia kerrostumia.

8.  Ilmastoon liittyviä tekijöitä on tutkittu yksityiskohtaisesti vasta hieman yli 200 vuotta ja siinäkin vain alueittain maapallon pinta-alasta 28 % kattavilla manneralueilla. Monet vanhemmat asutuksen ulkopuolelle perustetut säähavaintoasemat löytyvät nykyään urbanisoitumisen seurauksena kaupunkien sisältä. Tämä on yksi kohonneita lämpötiloja selittävä syy. Laajoilla merialueilla tutkimukset käynnistettiin vasta nelisenkymmentä vuotta sitten. Näin lyhyeen aikajaksoon liittyviä mittauksia ei voida pitää tarkkuudeltaan riittävinä kun laaditaan  maapallon tulevia lämpötilamuutoksia ennustavia malleja eikä tällaisten mallien luotettavuus ole kunnolla varmennettavissa. Tämän takia on hillittävä halu syyllistää ihmistä, sillä kasvihuonekaasujen pitoisuuksien nousua ei voida edes kokonaan selittää ihmiskunnan päästöistä johtuvaksi, sillä siihen tarvittavaa  teoriaa ei ole voitu osoittaa.

9.  Ei ole epäilystäkään etteikö jokin osa kasvihuonekaasupitoisuuksien noususta ja etenkin hiilidioksidin kohdalla liittyisi ihmisen toimintaan. Siksi on perusteltua ryhtyä toimenpiteisiin, jossa päästöjen määrää vähennetään kestävän kehityksen nimissä, esimerkiksi estämällä laajat metsänraivaukset, etenkin trooppisilla alueilla. On aivan yhtä tärkeätä käynnistää sopeutumista palvelevia toimenpiteitä, joilla vähennetään tämän hetkisen lämpenemisen haitallisia vaikutuksia.

10.  Luonnontieteelliset kokeet ovat osoittaneet, että yksipuoliset havainnot eivät pysty huomioimaan niitä kerrannaistekijöitä, jotka vaikuttavat monissa  maapallon prosesseissa. Tämä johtaa perustelemattomiin yksinkertaistuksiin ja vääriin johtopäätöksiin yritettäessä selittää luonnon monimutkaisia tapahtumia ja tällöin puutteelliseen aineistoon tukeutuvat poliitikot voivat tehdä vääriä päätöksiä. Näin luodaan mahdollisuus poliittisesti korrekteille lobbauksille, joiden tavoitteena on  poikkeuksellisen kalliiden ekologisten energiateknologioiden tai CO2:n varastoinnin kaupallistaminen. Radikaalien ja kalliiden taloudellisten toimenpiteiden toteuttaminen, tavoitteena vain joidenkin kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittaminen ilman monipuolista ilmastonmuutokseen liittyvää tutkimusta, saattaa kostautua.

Tiedeakatemian geotieteiden komitea uskoo, että on välttämätöntä ryhtyä poikkitieteelliseen tutkimukseen, joka tukeutuu monipuoliseen monitorointiin ja mallintamiseen ei vain hiilidioksidin osalta vaan mahdollisimman monia eri ilmastotekijöitä huomioon ottaen. Vain tällainen lähestymistapa mahdollistaa ilmastonmuutokseen vaikuttavien tekijöiden tunnistamisen.

Kukakohan on suositellut opetusministerille Henna Virkkuselle, että ilmatieteen laitoksen ilmastonmuutoskirjalle “Muutamamme ilmastoa” on myönnettävä tiedonjulkistamispalkinto? Vaikuttaa siltä, että valtiovallan vihreä sisäpiiri pyrkii jälleen painostamaan meitä kansalaisia uskomaan ihmisen aiheuttamaksi väitettyyn ja uhkia täynnä olevaan ilmastonmuutokseen. Kyllähän kaikki tietävät, että ihmisen tehokas mutta monasti harkitsematon toiminta maapallolla on muuttanut paikallisia olosuhteita ja sen kautta ilmastoa jopa laajemmalti, kuten kaupungeissa ja laajoilla viljelyalueilla. Kohtalokkaita ovat olleet muun muassa monet vesistömuutokset, mutta mihinkään maailmanlaajuiseen pelotteluun ei pitäisi olla perusteita.

Perusteluissa sanotaan Heikki Nevanlinnaa lainaten, että “Muutamme ilmastoa” -kirjan tavoitteena on kertoa yleistajuisesti ja ymmärrettävästi kaiken oleellisen ilmastosta, sen muuttumisesta ja mallintamisesta, muutoksen taustalla olevista ilmiöistä sekä muutoksen seurauksista niin meillä Suomessa kuin muualla maailmassa. Kirjassa esitellään keinoja hillitä ja hidastaa ilmaston muuttumista, mutta myös mahdollisuuksiamme sopeutua vääjäämättä muuttuvaan ilmastoon. Kirja käsittelee myös sellaisia ilmastonmuutokseen liittyviä ilmiöitä, joita harvoin julkisuudessa analysoidaan, kuten ilmastoskeptikot ja vaihtoehtoiset, utopistisetkin hillintäkeinot.

Jo pelkästään ajatus. että kaikki ilmaston vaikuttavat tekijät olisivat tiedossa ja että ihmisellä olisi keinoja hillitä luonnon sanelemaa ilmastonmuutosta, osoittaa kirjoittajien suhteellisuuden tajun puutetta.

En valitettavasti ollut koko kirjasta tietoinen enkä siis ole sitä lukenut, mutta olisin iloisesti yllättynyt, jos siinä esitettäisiin uusimpia tutkimuksia eikä vain toistettaisi IPCC:n sanelemaa mantraa ihmisen ja hiilidioksidin syyllisyydestä lämpenemiseen. Vai lauletaanko meidät ihmispoloiset yhä syvemmälle syyllisyyden suohon.

Ilmatieteenlaitoksen näkemys: http://fmi.fi/uutiset/index.html?Id=1239788845.html

Palaan aiheeseen jahka saan kirjan käsiini.

Helsingin Sanomat uutisoi 19.3, että auringon aktiivisuuden väheneminen saattaa viilentää maapallon ilmastoa, siteeraten professori Kalevi Mursulaa Oulun yliopiston fysiikan laitokselta. Tähän ilmatieteenlaitoksen Heikki Nevanlinna älähti saman päivän Vihreän Langan mukaan, todeten uutisen olevan ylettömästi liioitteleva.

Nevanlinna täsmentää näkemyksiään Ilmatieteenlaitoksen tiedotteessa 6.4.2009. Siinä tarjotaan “varmaa tietoa” otsikolla “Auringon säteilyn muutoksilla vain pieniä vaikutuksia maapallon lämpötilaan”. Kirjoitus on taitavasti laadittu kooste tieteellisiä faktoja ja oletuksia siten, että syy-yhteydet saattavat hämärtyä monen lukijan mielessä.

Väite, että Auringon (valo)säteilyssä (engl. Total Solar Insolation) tapahtuvat energiamäärän vaihtelut ovat vähäiset, eivätkä siis sanottavasti vaikuta maapallon lämpötilaan, on totta, kuten myös toteamus, että auringon aktiivisuus, mikä parhaiten ilmenee auringonpilkkujen avulla, on saavuttanut pitkäaikaisen minimin.

Sitten IL jatkaa, että “pilkkujen ollessa runsaimmillaan Aurinko on aktiivinen, jolloin se säteilee hieman voimakkaammin”. Halutaanko näin uskotella, että maapallon keskilämpötilan useita vuosia kestänyt hiipuminen olisi vain seurausta auringon säteilyn vähäisestä heikkenemisestä, siitäkin huolimatta, että ilmakehän voimakkaana kasvihuonekaasuna mainostetun hiilidioksidin pitoisuus on edelleen noussut. Jätetään kokonaan mainitsematta, että muun muassa Auringon magneettisen aktiivisuuden vaihtelulla saattaa olla oma merkittävä vaikutuksensa maapallon ilmastoon.

Tämän jälkeen IL:n tiedotteessa kerrotaan aurinkopilkkujen noin 11-vuoden jaksollisuudesta ja että tilastojen mukaan minimikausi kestää yleensä noin 16 kuukautta ja nykyisen minimikauden sanotaan venyneen kolme kuukautta tätä jaksoa pitemmäksi. Jää epäselväksi, miten tämä kolmen kuukauden venymä on ymmärrettävä ja mitä vaikutuksia sillä on. Todellisuudessa nykyinen sykli 23 (kts. kuvaa aiemmassa jutussani ) on venynyt jo 13 vuoden pituiseksi keskimääräisen noin 11 vuoden asemesta ja edellisen kerran pituudeltaan samankaltaisia aurinkopilkkujaksoja mitattiin 1700-1800-lukujen vaihteessa (sykli 4), jolloin oltiin menossa kohti kylmiä aikoja.

Kappaleessa Aurinko ei säätele maapallon lämpötilan yleistä kehitystä Nevanlinna selittää, että auringon pilkkumaksimin ja -minimin välillä säteily vaihtelee noin 0,1 %, josta väitetään aiheutuvan vain noin 0,1 celsius asteen muutos maapallon keskilämpötilassa. Mainitsematta jää, että esitetty muutos lämpötilassa ei ole mittaustulos vaan teoreettisista laskelmista saatu spekulatiivinen arvio.

Kyllä ilmatieteenlaitoksen tutkijatkin voisivat nöyrästi tunnustaa Auringon mahtitekijäksi ja etteivät he vielä ymmärrä kaikkia mahdollisesti hyvinkin merkittäviä ilmastoon vaikuttavia tekijöitä vaikka väittävätkin hallitsevansa ilmakehän fysiikan. Tästä esimerkkinä vaikkapa tanskalaisten Eigil Friis-Christensenin (Tanskan Meteorologisen Instituutin geofyysikko) ja Knud Lassenin (pioneeri revontulitutkimuksessa) aurinkoon liittyvät tutkimukset.

He huomasivat jo vuonna 1989, että maapallon lämpötila ei seuraakaan aurinkopilkkujen määrää vaan aurinkopilkkujakson pituutta. Mistä tällainen yhteys johtui, jäi selvittämättä, ja heidän havaintonsa haudattiin voimakkaan kritiikin saattelemana ennen kaikkea hallitusten välisen ilmastopaneelin (IPCC) raporttien käsittelyn yhteydessä.

Mutta sitten vuonna 1997 Friis-Christensen ja Henrik Svensmark esittivät varteenotettavan ajatuksen maapallon ilmaston vaihtelun ja galaktisen kosmisen säteilyn välisestä yhteydestä ja sitä säätelemään he ehdottivat auringon aktiivisuuden mukaan vaihtelevaa aurinkotuulta. Auringon massapurkauksilla saattaakin olla merkittävä maapalloa kosmielta säteilyltä suojaava rooli.

Näin auringon aktiivisuuden ja maapallon ilmaston välisestä riippuvuudesta kehkeytyi vuosien varrella kosmoklimatologinen teoria, jota parhaillaan tutkitaan CERN’ssä. Svensmark oli nimittäin havainnut, että hiljaisen auringon aikana maapallolla alapilvien määrä lisääntyy ja lämpötila hiipuu. Vastaavasti aktiivisien auringon aikana alailmakehään tunkeutuvan suurenergisen kosmisen säteilyn määrä vähenee, jolloin myös pilvipeite harvenee ja maanpinta lämpiää.

Tätä yhteyttä ei Ilmatieteenlaitos eikä IPCC kuitenkaan ota huomioon, koska riippuvuutta kuvaavat fysikaaliset kaavat uupuvat eikä sitä näin ollen voida huomioida niissä teoreettisissa ilmastomalleissa, joilla väitetään voitavan “ennustaa” tulevaa ilmastoa.

On siis pitkään tiedetty, että auringossa tapahtuu monia muitakin jaksollisia muutoksia kuin säteilyintensiteetin vaihtelu. Viimevuosien aikana yhä useammat aurinkotutkijat ovatkin paneutuneet tutkimaan maapallon ilmaston ja auringon aktiivisuuden välistä vuorovaikutusta.

Varsinkin Pietarin Pulkovan observatorion aurinkotutkimuksen johtaja Habibullo Abdamussatov ennusti jo muutama vuosi sitten, että aurinko on menossa kohti hiljaisia aikoja ja on hyvin todennäköistä, että odotettavissa on ilmaston pitkäaikainen kylmeneminen eikä suinkaan IPCC:n manaama tuhoisa lämpeneminen. Pahimmillaan tilanne saattaa muistuttaa 1600-1800-luvuilla vallinneita pienen jääkauden nimellä tunnettuja kylmiä aikoja mahdollisesti muistuttaen Dalton- tai Maunder-minimien aikaisia Euroopan katovuosia ja peräti kuolonvuosia Suomessa.

Tulemme viimeistään muutaman vuoden sisällä tietämään miten ihmisen aiheuttamaksi väitetyn ilmastonmuutoksen käy, eli ovatko IL:n ja IPCC:n ilmastouhkat todellisuutta vai joutuvatko nämä hiilidioksidin pahuuteen vannovat tahot perääntymään Luonnon ja Auringon edessä.

Miksiköhän Ilmatieteenlaitoksen pääjohtajaa Petteri Taalas esittää kerta toisensa perään ilmastonmuutoksen nimissä yhä hurjempia uhkakuvia. Uusimmassa kirjoituksessaan (vieraskynä HS 26.4.2009) hän esittää “Ilmaston lämpeneminen voi uhata ihmisen olemassaoloa”. Taalas heittää tekstissään erilaisia väittämiä, joiden todenperäisyydestä hän ei esitä minkäänlaisia todisteita.

Hänen tekstinsä tukeutuu Kööpenhaminassa 10-12.3-2009 pidetyn ilmastokonferenssin antiin. Konferenssin nimi Climate Change: Global Risks, Challenges, and Decisions eli suomeksi Ilmastonmuutos: globaalit riskit, haasteet ja päätökset viittaa selkeästi asettettuihin tavoitteisiin. Tämän konferenssin tarkoituksen oli vahvistaa poliittisia päättäjiä heidän uskossaan IPCC:n esittämiin tulevaisuuden skenaarioihin eikä suinkaan tasapuolisesti pohtia mitä uusin tiede kertoo ilmastonmuutoksesta.

Kokouksesta on julkistettu vain pääpuhujien esitelmät: http://climatecongress.ku.dk/speakers/
Olen käynyt kaikki puheet läpi ja voin ykskantaan todeta, että ne kaikki rakentuvat IPCC:n arviointiraporttien erilasiin skenaarioihin ja niissä esitettyihin uhkiin. Kyse ei siis ole tieteellinen konferenssi vaan yksinkertaisesti poliitikkojen “aivopesua”. Eipä silti, puheissa on mielenkiintoista tietoa mutta paljon myös spekulaatiota, joihin voi perehtyä, jos on ylimääräistä aikaa.

Taalaksen mukaan paikalla oli parisen tuhatta tiedemiestä, mutta heidän viesteistään ei konferenssin sivuilla ole mainintoja. Näiden mahdollista panosta on siis mahdoton arvioida, mutta oletan, että suurin osa olikin muita kuin tiedemiehiä, olihan Suomestakin Taalaksen seurana tietääkseni parisen kymmentä virkamiestä. Monikohan heistä omaa edes alkeellista tietoa ilmastosta ja sen vaihtelusta kautta aikojen edes sen verran, että osaisi ihmetellä annettua “faktaa” tai fiktiota.

Taalas toistaa vanhaa hokemaa, että maailman tiedeyhteisö on koonnut tietämyksensä ilmastopaneelin arviointiraportteihin. On mielenkiintoista todeta, että hän korostaa raportin tietojen olevan vähintään kolme vuotta vanhoja. Tähän voisin myös lisätä, että raportissa arvioidut tutkimukset on pääosin valittu tukemaan IPCC:n mandaattia, eli osoittamaan ihmisen osuutta maapallon ilmaston lämpenemisessä. Eri mieltä olevat tutkimustulokset on joko jätetty huomiotta tai vähätelty niiden merkitystä, kuten esimerkiksi vaikkapa Henrik Svensmarkin teoria kosmisen säteilyn vaikutuksesta maapallon ilmastoon pilvisyyttä säätelevänä tekijänä.

Kukaan ei kiistä, etteikö ihmisen toiminta lisää hiilidioksidia ilmakehässä. Eri asia on kuinka paljon fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyvää CO2:ta jää ilmakehään. Tutkijat tietävät, että laskennallisesti ilmakehän CO2-pitoisuuden lisääntyminen edustaa vain osaa siitä kokonaismäärästä, jonka katsotaan vapautuvan poltossa, sementin valmistuksessa, ym. Minne loppu on kadonnut on edelleen suuri mysteeri.

Etenkin Aasian maissa päästöjen lisääntyminen voi Taalaksen mukaan nopeuttaa ilmastonmuutosta ja olla vuosisadan loppuun mennessä ihmiskunnan elinmahdollisuuksien kannalta kriittinen. Hän uhkaa professori John Schellnhuberin esitelmään viitaten, että maapallon väkiluku voi romahtaa yhteen miljardiin. Miksi tällaisia mielikuvituksellisia uhkakuvia?

Kun hän kirjoittaa jäätiköiden ja merijään kiihtyvästä sulamisesta, hän tukeutuu joko vanhentuneeseen tietoon tai IPCC:n “ennustuksiin”. Minulle ei selvinnyt, mistä hän päättelee, että merivesi saattaa Grönlannissa tunkeutua jäätikön alle näin huomattavasti nopeuttaen jään sulamista. Etelämantereen läntisen niemimaan jääkenttien romahtaminen ei osoita uhkaavaa lämpenemistä vaan jäätikön normaalia toimintaa plastisena massana, joka virtaa jäälakeudelta mereen painovoiman saattelemana. Näin on aina ollut jäätiköiden kohdalla ja tulee niin olemaan vastaisuudessakin oli ilmasto lämpimämpi tai huomattavasti nykyistä kylmempi. Kaikki johtuu sadannan eli lumen kertymisen määrästä.

Kun hän esittää, että arktisen merialueen jääpeite on ollut ennätyksellisen pieni ja että monivuotisen merijään määrä on kutistunut nopeammin kuin koskaan, hän osoittaa tietämättömyyttään menneiden aikojen jääkenttien laajuudesta. Tätä tietoa olisi löytynyt aikakirjoista, jotka kertovat luoteisväylän tutkimusmatkoista ja jääkenttien elämästä. Hän kyllä mainitsee jään vähenemisen johtuvan osittain jäiden kulkeutumisesta kohti lämpimiä merialueita, mutta jättää lukijan miettimään, että pannaanko tämäkin ihmistä syyllistävän lämpenemisen tiliin.

Taalas kertoo miten vuoristojäätiköt sulavat kiihtyvällä vauhdilla uhaten maataloutta, teollisuuden toimintaedellytyksiä sekä muita kauheuksia, mutta ei ole tietävinään, että muun muassa Alpeilla tällä hetkellä perääntyvä jäätikkö on paljastanut keskiajan lämpökaudella olleita asutuksia, jotka pienen jääkauden aikana hautautuivat laaksoihin virtaavan jäätikön alle. Tämähän osoittaa selkeästi, että nykyinen lämpeneminen ei ole muuta kuin toipumista pienen jääkauden aikaisista kylmemmistä ilmastoista. Tätä aikaisempaa lämmintä kautta teoreettiset ilmastomallit eivät kykene simuloimaan.

Valtamerten pinnan korkeusvaihteluista Taalas näkee vain tämän hetken hitaan nousun eikä tiedosta, että valtameren pinta oli 15000 vuotta sitten 120 metriä nykyistä alempana ja että merenpinnan nousu jatkuu edelleen tosin huomattavasti hidastuneena. Ymmärrän Taalaksen huolen ilmeisesti nähtyään professori Stefan Rahmstorfin esitelmässä olleen kuvan tietokonesimuloidusta tuhannen vuoden merenpinnan tasosta, jossa merenpinnan vuotuinen “nousu” oli vain 0,02 cm/a ja -0,07 cm/a välillä vuosina 1000 – 1830. Sen jälkeen nousunopeus kiihtyi arvoon 0,12 cm/a vuoteen 2000 saakka. Kuitenkin tänä päivänä satelliittimittaukset kertovat nousun olevan 2-3 mm vuodessa.

Korostettakoon, että Rahmstorfin kuvassa tuhannen vuoden merenpinnan korkeuden muutos ei perustu mitattuun tietoon vaan mallilaskelmiin. Malleissa laskelmat perustuvat taasen oletetun lämpötilanousun aiheuttamaan lämpölaajenemiseen sekä jäätiköiltä kulkeutuvan veden määrään. Kun nyt kuitenkin uusimmat lämpötilamittaukset osoittavat selkeästi ilmaston lämpenemisen tyrehtyneen 2000-luvulla. Tämä ei voi olla vaikuttamatta jäätiköiden sulamiseen, jolloin mahdollinen merenpinnan nousu voidaan selittää vain maankuorenliikunnoilla.

Osoittaakseen kasvihuonekaasujen lämmittävän vaikutuksen olleen jo kauan tiedossa Taalas mainitsee Svante Arrheniuksen, joka jo 1898 esitti, että hiilidioksidipitoisuuden kasvu saattaa kohottaa ilmakehän lämpötilaa. Olisi kuvitellut, että ilmastonmuutosta hallitseva Taalas olisi ollut tietoinen, että Arrheniuksen teoria perustui virheellisiin mittauksiin. Kuvitellessaan mittaavansa hiilidioksidin lämpöabsorptiota hän todellisuudessa mittasi hiilidioksidin ja vesihöyryn yhteisvaikutusta. Tässä yhteydessä sopiikin korostaa, että vesihöyry on monin verroin merkittävämpi kasvihuonekaasu kuin CO2.

On hatun noston paikka kun Taalas toteaa, että Euroopan viimevuosien poikkeuksellisen leudot talvet ovat johtuneet matalapaineiden reittien muutoksista. Samanlaisista muutoksista on mainintoja amiraali Nelsonin aikaisissa purjelaivojen lokikirjoissa 1700-luvulta.

Amazonin alueen ilmastosta kirjoittaessaan Taalas antaa ymmärtää, että ihmisen aiheuttamaksi väitetty ilmastonmuutos olisi muuttumassa ekosysteemin kannalta epäsuotuisaksi ja että alueen metsistä menetetään 70 prosenttia vuoteen 2080 mennessä. Itse olen ymmärtänyt, että metsien tuhoutuminen ja siitä seuraava ilmaston muuttuminen kuivemmaksi johtuisi häikäilemättömistä hakkuista alueella. Jää myös epäselväksi mihin hän perustaa väitteensä, että fossiilisten polttoaineiden kulutuksen jatkuminen nykyisellään tiheimmin asutut alueet uhkaavat muuttua asuinkelvottomiksi.

Tekstinsä loppuosassa Taalas korostaa vähemmän fossiilista polttoainetta kuluttavan teknologian kehittämisen tarpeellisuutta. Hän uskoo, että sen myötä luotaisiin edellytyksiä uusien liiketoimintamahdollisuuksien luomiseen Suomessa. Viimeksi mainittua hieman epäilen, mutta olen valmis korostamaan säästäväisyyttä energian käytössä. Uhkaaminen hiilidioksidilla ei sen sijaan perustu tieteeseen vaan onpahan vain kätevä keino pelotella ihmisiä.

Lysenkoismi ja ilmastonmuutos

Trofim Denisovitch.Lysenko oli nuorena biologina havainnut, että maissinviljelyssä satomäärät riippuivat ympäristötekijöistä. Hän laajensi tutkimuksiaan ja päätyi korostamaan hankittujen ominaisuuksien periytymistä samalla syrjäyttäen perinteisen genetiikan.

Kristian Donnerin kirjoitus lysenkoismista (“Tapaus Lysenko – tiedepolitiikan oppitunti”. Tieteessä tapahtuu 6/2006) selvittää hyvin, miten lysenkolainen biologia sai Neuvostoliitossa Stalinin tuella ylivallan kumoten geenien merkityksen perimässä.

Luonnontiede oli lähes neljännesvuosisadan ajan poliittisen ohjauksen piirissä. Tänä aikana maassa oli mahdotonta harjoittaa geneettistä tutkimusta. Donner pohtiikin missä määrin tämä johtui olosuhteista, eli stalinistisesta diktatuurista, vai pitäisikö vain pyrkiä ymmärtämään tapahtumiin liittyvää logiikkaa, olihan tuolloin suuri tarve kehittää maanviljelyä.

Lysenkoismiä pidetään turmiollisena esimerkkinä poliittisesta puuttumisesta luonnontieteisiin. Onko näin käymässä myös ilmastotutkimuksessa ja etenkin käsiteltäessä ilmastonmuutosta eli -lämpenemistä. Poliittisella mandaatilla perustettu hallitusten välinen ilmastopaneeli (IPCC) näyttää ottaneen lysenkomaisen asenteen, vaikeuttamalla paneelin esittämien väitteiden kritiikkiä.

Britannian pääministeri Tony Blair totesi jo vuosia sitten, että ihmisen aiheuttamaksi väitetty ja katastrofaaliseksi ennustettu ilmaston lämpeneminen on pahempaa kuin terrorismi. Meidän oma pääministerimme taasen kielsi kaiken ilmastonmuutosta koskevan vähättelyn. Tällaiset näkemykset loivat pohjan nykyiselle globaalille “yhteislaululle” tarpeesta estää ilmaston lämpeneminen lopettamalla fossiilisten polttoaineiden käytön. Yhdeksi mekanismiksi valittiin todella outo ratkaisu, eli päästökauppa. Samalla annetaan ymmärtää, että ihminen kykenee pysäyttämään ilmastonvaihtelun lopettamalla fossiilisten polttoaineiden käytön.

Toisin kuin todellisen luonnontieteen vaikeaselkoisuus, nykyinen ilmastonmuutos voidaan lysenkoismin tapaan helposti selittää ja saattaa maallikoille (poliittisille päättäjille) ymmärrettävään muotoon. Kiperän kysymyksen edessä voidaan aina viitata IPCC:n tuhansista sivuista koostuviin raportteihin ja kertoa, että kaikki teoria on jo hallinnassa.

Emeritus professori Cliff Ollier, Länsi-Australian Yliopiston, Geotieteiden osastolta, on asiaa pohdiskeltuaan laatinut aiheesta kohta puoleen ilmestyvän kirjoituksen lysenkoismista ja maapallon lämpenemisestä: “Lysenkoism and Global Warming”, Energy & Environment, vol 20, No 1&2, 2009”.

Ollier vertaa Lysenkon “vernalisaatiota” tämän päivän miljardeja maksavaan ihmisperäiseen hiilidioksidin torjuntaan – yhtäläisyydet ovat hämmästyttäviä.

1. Prosessi käynnistetään poliittisten organisaatioiden kautta
2. Esitetään pokkana, että tiede on selvitetty
3. Vähätellään tai kielletään kaikki lisääntyvä tieto ennusteiden virheellisyydestä.
4. Demonisoidaan oppositio (mendeliläinen genetiikka; ilmastoskeptikot)
5. Tuomitaan oppositio (karkotus Siperiaan; työpaikan tai tutkimusmäärärahojen menetys)
6. Rinnastus ajan ideologiaan (stalinismi; vihreä liike)
7. Ylläpidetään laajaa propagandakoneistoa
8. Luodaan valtava byrokratia, jossa toimeentulo riippuu vallitsevasta ismistä.

Maailmalta löytyy kasvava määrä ihmisiä (tutkijoita), jotka ovat kääntyneet IPCC uskovaisista todellisiksi skeptikoksi mitä tulee tulevaisuuden ilmastoon ja poliittiseen agendaan.

Seuraava teksti löytyy todellisen skeptikon sivuilta: http://www.green-agenda.com/index.html

Hän esiintyy anonyyminä ilmeisesti henkilökohtaisista syistä. Verrattain helposta englanninkielisestä tekstistä käy selkeästi ilmi, että hän on todella syvästi pettynyt vihreän liikkeen taustavoimien tapaan ajaa häikäilemättömästi omia tavoitteitaan. Teksti on verrattain helppoa englantia.

About the Author

Since publishing this website I have received a number of enquiries regarding my background and motiviation. So I have decided to add this page to describe my personal ‘path of discovery’ and why I felt compelled to write these articles. So here goes…

During my youth I spent many hours in the ‘great outdoors’ hiking, climbing, fishing and sailing, and I came to the conclusion that protecting and managing the environment would be an interesting and useful career. So I headed off to university and completed a bachelors degree in Biology, and then earned a postgraduate diploma and a masters degree in Environmental Science. Since then I have worked for a number of government environmental agencies and am currently employed as an Environmental Analyst in an agency that is responsible for implementing sustainable development in accordance with the requirements of Agenda 21. Although I had studied various UN conventions, treaties and protocols at university I did not realise their true implications until I became involved in preparing policies and action plans to implement them ‘on the ground’.

Over time I became more and more disconcerted with the intrusive regulations being introduced in the name of environmental protection. A typical example I personally encountered is a farmer who wanted to construct a small duck pond. In my region this requires a permit. After going through the process, and paying $500, he dug the pond but later decided it would be better in a slightly different location. So he had to get a new permit to fill in the hole, and another permit to dig the new pond!! Absurd! In my region there is currently one environmental permit for every four people and rising fast. These permits have a lifespan of up to 30 years. An environmental inspector can make an unannouced inspection of any property for which a permit has been issued in order to assess compliance.

In my previous position I spent 8 hours a day making these inspections. People not complying with their permits were issued with ‘on the spot fines’. In my view less than 20% of these permits were actually contributing to good environmental outcomes like preventing degradation and protecting biodiversity. I kept asking myself ‘what has this got to do with environmental management?’ Even more disturbing was the fact that all our policies and plans were required to begin with a description of how they met the objectives of Agenda 21 and various other UN agreements, and were audited too determine how they complied with UN requirements. So I started looking into who the primary architects were behind Agenda 21, the Earth Charter, the GBA, the Kyoto Protocol, and the various conventions on biodiversity and conservation.

I was amazed to find that the same names kept appearing. In fact the same person is listed as the chief author of all those documents I just listed. He also headed the UN Reform Committee, authored the UN report on Global Governance, was the Assistant Secretary-General of the UN (#2) in charge, president of the UN ‘University of Peace’ and the leader of the Baha’i movement in North America. His name is Maurice Strong.

So I read every book, speech and lecture I could find authored by Mr Strong. I was absolutely anstonished by his worldview. And this man was #2 in charge of the UN for 12 years!! I also researched the other leaders, and most vocal proponents, of the modern green movement. I was amazed that the same phrases and concepts were being used by all of them. I read all the UN environmental reports and policies, all Al Gore’s books, all of James Lovelock’s books, Robert Muller, Paul Erhlich, Tim Flannery, and many more. They are full of references to the earth as a sacred sentient super-organism which is being destroyed by humanity’s untamed destructive behaviour.

Then I started researching the speeches given by political leaders who are the most vocal about green issues e.g. Tony Blair, Angela Merkel, Arnie, Gordon Brown, Gorbachev etc. It is as if they are all singing off the same songsheet. I also looked into the writings of the most vocal scientists such as James Hansen, Stephen Scheinder and Michael Mann. I was again amazed how many times they refer to the earth as a sentient super-organism called Gaia. Anyway … I have been researching lots of people and documents. And then I wondered if there were any links between these people, since they had such similar ideologies.

Then I discovered that many of them belonged to a group known as the Club of Rome. Current members of this ‘Club’ include Al Gore, Javier Solana, Bill Clinton, Mikhail Gorbachev, Tony Blair, Jimmy Carter, Stephen Scheider, Bill Gates, David Rockefeller, George Soros, Ted Turner and many other influential leaders. Sometimes I think this must just be a bad dream, but when you read what they say, in their OWN words, and then you see it all unfolding… I’m not a conspiracy theorist but sometimes, in the face of overwhelming evidence, you just have to accept that there is more going on that meets the eye.

And so, based on my research, I have become personally convinced that ‘climate change’ is being used to implement a much deeper agenda. In order to protect Gaia from the ‘voracious beast of capitalism’ they must strike at the beast’s lifeblood – fossil fuels. And in order to transition to ’sustainable global earth community’ they must implement a new form of governance which will allow them to control, and ultimately reduce, human activity on this planet. I was quite dismayed when I first discovered all this, especially since I am a Christian, and wondered ‘why did I waste seven years training for a career in an area that is being used to deceive so many?’ and I then felt strongly compelled to warn others as best I could. And so I decided to write this website. I have tried to keep it as clear and concise, except it seems for this page, and use as many quotes and excerpts from official documents as possible.

Ilahduin saatuani 15.7.2008 tiedon, että Ilmatieteen laitos on uusinut ilmastonmuutosta koskevat Internet-sivunsa. Pettymys oli kuitenkin suuri kun ryhdyin lukemaan, sillä vaikka sivuilla on paljon hyvää tietoa, niin IPCC:n julistamat ja ihmistä syyllistävät ilmastopelottelut ovat esillä entistä tarkoitushakuisemmalla tavalla. Tieteelle ominaisten kokeiden ja kriittisen päättelyn tilalla on “leikittely” tietokonemallien “ennustuksilla”.

Pitkän harkinnan jälkeen päätin tarttua “härkää sarvista” ja perehtyä IL:n näkemyksiin ja tarpeen mukaan kommentoida niitä kohtia, joissa mielipiteeni eroaa ratkaisevasti IL:n tutkijoiden näkemyksistä. Valitettavasti näkemyseroja kertyi kymmeniä sivuja.

Kommenttejani kootessani olen pyrkinyt noudattamaan mahdollisimman tarkasti IL:n ilmastonmuutosta käsittelevien sivujen otsakkeita ja linkkejä. Toivon, että näkemykseni otetaan vastaan rakentavassa mielessä. En halua kyseenalaistaa IL:n tutkijoiden asiantuntemusta vaan lähinnä herättää keskustelua ilmastonmuutokseen liittyvästä tiedosta, sen luotettavuudesta ja ennen kaikkea uusista teorioista, sillä niitäkin on.

Olen tarvittaessa siteerannut lyhyesti IL:n tekstejä milloin se on ollut mielekästä, joskin enimmäkseen toivon, että lukija itse vertaa kommenttejani IL:n sivujen tietoihin. Siksi olen sisällysluettelossani ja varsinaisissa tekstiosuuksissa maininnut linkit kulloinkin relevanttiin kohtaan IL:n kulloiseenkin tekstiin tai kuvaan.

Mikäli sivuillani on virheitä tai muuta huomauttamista pyydän ottamaan ensitilassa yhteyttä jotta voisin ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin.

Klikkaamalla tästä pääset sisällysluetteloon.

www.ilmasto.org on alunperin ilmeisesti hallituksen ilmastoasiantuntija Oras Tynkkysen ideoima ja useiden ympäristöjärjestöjen tukema, mm. Maan ystävät ry, Dodo ry, Luonto-Liitto ry, TEP – Tekniikka Elämää Palvelemaan ry ja WWF, Natur och Miljö rf. (översättningar) ja Suomen luonnonsuojeluliitto.

Kannatan mitä suuremmassa määrin luonnonsuojelua ja sitä osoittaaksemme olemme vaimoni kanssa perustaneet oman luonnonsuojelualueen osana suurempaa Sorsaveden luonnonsuojelualuetta. Energian käytössä noudatamme säästäväisyyttä, ajamme polkupyörällä milloin säät sen sallii, mökillä käytämme sekä aurinko- että tuulienergiaa, jne. Ajamme siis samoja arvoja kuin useimmat ympäristöjärjestöt.

Se missä järjestöjen näkemykset eroavat todella ratkaisevasti omistani liittyy lähinnä ihmisen syyllistämiseen ja leimaamiseen suurena uhkana koetun maapallon lämpenemisen aiheuttajaksi. Maankäyttömuutoksillaan ja muillakin paikallisilla ja miksei myös alueellisilla toimillaan ihminen kyllä vaikuttaa lähi-ilmastoon, mutta globaalilla tasolla on suuruuden hulluutta kuvitella, että ihminen pystyisi teoillaan säätelemään maapallon ilmastoa. Siitä ei selviä kuin aurinko.
On todella surullista, että ympäristöjärjestöt ovat lähteneet IPCC:n käynnistämälle pelottelulinjalle sen sijaan, että uhraisivat voimavarojaan todelliseen uhkaan; puhtaan veden ja hengitysilman puutteeseen. Tämän takia tulen kritisoimaan näitä järjestöjä aina kun siihen on aihetta – jos ilmastosta esitetään vääriä tietoja.