Kööpenhaminan ilmastokokous ja IL:n Taalas

Miksiköhän Ilmatieteenlaitoksen pääjohtajaa Petteri Taalas esittää kerta toisensa perään ilmastonmuutoksen nimissä yhä hurjempia uhkakuvia. Uusimmassa kirjoituksessaan (vieraskynä HS 26.4.2009) hän esittää “Ilmaston lämpeneminen voi uhata ihmisen olemassaoloa”. Taalas heittää tekstissään erilaisia väittämiä, joiden todenperäisyydestä hän ei esitä minkäänlaisia todisteita.

Hänen tekstinsä tukeutuu Kööpenhaminassa 10-12.3-2009 pidetyn ilmastokonferenssin antiin. Konferenssin nimi Climate Change: Global Risks, Challenges, and Decisions eli suomeksi Ilmastonmuutos: globaalit riskit, haasteet ja päätökset viittaa selkeästi asettettuihin tavoitteisiin. Tämän konferenssin tarkoituksen oli vahvistaa poliittisia päättäjiä heidän uskossaan IPCC:n esittämiin tulevaisuuden skenaarioihin eikä suinkaan tasapuolisesti pohtia mitä uusin tiede kertoo ilmastonmuutoksesta.

Kokouksesta on julkistettu vain pääpuhujien esitelmät: http://climatecongress.ku.dk/speakers/
Olen käynyt kaikki puheet läpi ja voin ykskantaan todeta, että ne kaikki rakentuvat IPCC:n arviointiraporttien erilasiin skenaarioihin ja niissä esitettyihin uhkiin. Kyse ei siis ole tieteellinen konferenssi vaan yksinkertaisesti poliitikkojen “aivopesua”. Eipä silti, puheissa on mielenkiintoista tietoa mutta paljon myös spekulaatiota, joihin voi perehtyä, jos on ylimääräistä aikaa.

Taalaksen mukaan paikalla oli parisen tuhatta tiedemiestä, mutta heidän viesteistään ei konferenssin sivuilla ole mainintoja. Näiden mahdollista panosta on siis mahdoton arvioida, mutta oletan, että suurin osa olikin muita kuin tiedemiehiä, olihan Suomestakin Taalaksen seurana tietääkseni parisen kymmentä virkamiestä. Monikohan heistä omaa edes alkeellista tietoa ilmastosta ja sen vaihtelusta kautta aikojen edes sen verran, että osaisi ihmetellä annettua “faktaa” tai fiktiota.

Taalas toistaa vanhaa hokemaa, että maailman tiedeyhteisö on koonnut tietämyksensä ilmastopaneelin arviointiraportteihin. On mielenkiintoista todeta, että hän korostaa raportin tietojen olevan vähintään kolme vuotta vanhoja. Tähän voisin myös lisätä, että raportissa arvioidut tutkimukset on pääosin valittu tukemaan IPCC:n mandaattia, eli osoittamaan ihmisen osuutta maapallon ilmaston lämpenemisessä. Eri mieltä olevat tutkimustulokset on joko jätetty huomiotta tai vähätelty niiden merkitystä, kuten esimerkiksi vaikkapa Henrik Svensmarkin teoria kosmisen säteilyn vaikutuksesta maapallon ilmastoon pilvisyyttä säätelevänä tekijänä.

Kukaan ei kiistä, etteikö ihmisen toiminta lisää hiilidioksidia ilmakehässä. Eri asia on kuinka paljon fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyvää CO2:ta jää ilmakehään. Tutkijat tietävät, että laskennallisesti ilmakehän CO2-pitoisuuden lisääntyminen edustaa vain osaa siitä kokonaismäärästä, jonka katsotaan vapautuvan poltossa, sementin valmistuksessa, ym. Minne loppu on kadonnut on edelleen suuri mysteeri.

Etenkin Aasian maissa päästöjen lisääntyminen voi Taalaksen mukaan nopeuttaa ilmastonmuutosta ja olla vuosisadan loppuun mennessä ihmiskunnan elinmahdollisuuksien kannalta kriittinen. Hän uhkaa professori John Schellnhuberin esitelmään viitaten, että maapallon väkiluku voi romahtaa yhteen miljardiin. Miksi tällaisia mielikuvituksellisia uhkakuvia?

Kun hän kirjoittaa jäätiköiden ja merijään kiihtyvästä sulamisesta, hän tukeutuu joko vanhentuneeseen tietoon tai IPCC:n “ennustuksiin”. Minulle ei selvinnyt, mistä hän päättelee, että merivesi saattaa Grönlannissa tunkeutua jäätikön alle näin huomattavasti nopeuttaen jään sulamista. Etelämantereen läntisen niemimaan jääkenttien romahtaminen ei osoita uhkaavaa lämpenemistä vaan jäätikön normaalia toimintaa plastisena massana, joka virtaa jäälakeudelta mereen painovoiman saattelemana. Näin on aina ollut jäätiköiden kohdalla ja tulee niin olemaan vastaisuudessakin oli ilmasto lämpimämpi tai huomattavasti nykyistä kylmempi. Kaikki johtuu sadannan eli lumen kertymisen määrästä.

Kun hän esittää, että arktisen merialueen jääpeite on ollut ennätyksellisen pieni ja että monivuotisen merijään määrä on kutistunut nopeammin kuin koskaan, hän osoittaa tietämättömyyttään menneiden aikojen jääkenttien laajuudesta. Tätä tietoa olisi löytynyt aikakirjoista, jotka kertovat luoteisväylän tutkimusmatkoista ja jääkenttien elämästä. Hän kyllä mainitsee jään vähenemisen johtuvan osittain jäiden kulkeutumisesta kohti lämpimiä merialueita, mutta jättää lukijan miettimään, että pannaanko tämäkin ihmistä syyllistävän lämpenemisen tiliin.

Taalas kertoo miten vuoristojäätiköt sulavat kiihtyvällä vauhdilla uhaten maataloutta, teollisuuden toimintaedellytyksiä sekä muita kauheuksia, mutta ei ole tietävinään, että muun muassa Alpeilla tällä hetkellä perääntyvä jäätikkö on paljastanut keskiajan lämpökaudella olleita asutuksia, jotka pienen jääkauden aikana hautautuivat laaksoihin virtaavan jäätikön alle. Tämähän osoittaa selkeästi, että nykyinen lämpeneminen ei ole muuta kuin toipumista pienen jääkauden aikaisista kylmemmistä ilmastoista. Tätä aikaisempaa lämmintä kautta teoreettiset ilmastomallit eivät kykene simuloimaan.

Valtamerten pinnan korkeusvaihteluista Taalas näkee vain tämän hetken hitaan nousun eikä tiedosta, että valtameren pinta oli 15000 vuotta sitten 120 metriä nykyistä alempana ja että merenpinnan nousu jatkuu edelleen tosin huomattavasti hidastuneena. Ymmärrän Taalaksen huolen ilmeisesti nähtyään professori Stefan Rahmstorfin esitelmässä olleen kuvan tietokonesimuloidusta tuhannen vuoden merenpinnan tasosta, jossa merenpinnan vuotuinen “nousu” oli vain 0,02 cm/a ja -0,07 cm/a välillä vuosina 1000 – 1830. Sen jälkeen nousunopeus kiihtyi arvoon 0,12 cm/a vuoteen 2000 saakka. Kuitenkin tänä päivänä satelliittimittaukset kertovat nousun olevan 2-3 mm vuodessa.

Korostettakoon, että Rahmstorfin kuvassa tuhannen vuoden merenpinnan korkeuden muutos ei perustu mitattuun tietoon vaan mallilaskelmiin. Malleissa laskelmat perustuvat taasen oletetun lämpötilanousun aiheuttamaan lämpölaajenemiseen sekä jäätiköiltä kulkeutuvan veden määrään. Kun nyt kuitenkin uusimmat lämpötilamittaukset osoittavat selkeästi ilmaston lämpenemisen tyrehtyneen 2000-luvulla. Tämä ei voi olla vaikuttamatta jäätiköiden sulamiseen, jolloin mahdollinen merenpinnan nousu voidaan selittää vain maankuorenliikunnoilla.

Osoittaakseen kasvihuonekaasujen lämmittävän vaikutuksen olleen jo kauan tiedossa Taalas mainitsee Svante Arrheniuksen, joka jo 1898 esitti, että hiilidioksidipitoisuuden kasvu saattaa kohottaa ilmakehän lämpötilaa. Olisi kuvitellut, että ilmastonmuutosta hallitseva Taalas olisi ollut tietoinen, että Arrheniuksen teoria perustui virheellisiin mittauksiin. Kuvitellessaan mittaavansa hiilidioksidin lämpöabsorptiota hän todellisuudessa mittasi hiilidioksidin ja vesihöyryn yhteisvaikutusta. Tässä yhteydessä sopiikin korostaa, että vesihöyry on monin verroin merkittävämpi kasvihuonekaasu kuin CO2.

On hatun noston paikka kun Taalas toteaa, että Euroopan viimevuosien poikkeuksellisen leudot talvet ovat johtuneet matalapaineiden reittien muutoksista. Samanlaisista muutoksista on mainintoja amiraali Nelsonin aikaisissa purjelaivojen lokikirjoissa 1700-luvulta.

Amazonin alueen ilmastosta kirjoittaessaan Taalas antaa ymmärtää, että ihmisen aiheuttamaksi väitetty ilmastonmuutos olisi muuttumassa ekosysteemin kannalta epäsuotuisaksi ja että alueen metsistä menetetään 70 prosenttia vuoteen 2080 mennessä. Itse olen ymmärtänyt, että metsien tuhoutuminen ja siitä seuraava ilmaston muuttuminen kuivemmaksi johtuisi häikäilemättömistä hakkuista alueella. Jää myös epäselväksi mihin hän perustaa väitteensä, että fossiilisten polttoaineiden kulutuksen jatkuminen nykyisellään tiheimmin asutut alueet uhkaavat muuttua asuinkelvottomiksi.

Tekstinsä loppuosassa Taalas korostaa vähemmän fossiilista polttoainetta kuluttavan teknologian kehittämisen tarpeellisuutta. Hän uskoo, että sen myötä luotaisiin edellytyksiä uusien liiketoimintamahdollisuuksien luomiseen Suomessa. Viimeksi mainittua hieman epäilen, mutta olen valmis korostamaan säästäväisyyttä energian käytössä. Uhkaaminen hiilidioksidilla ei sen sijaan perustu tieteeseen vaan onpahan vain kätevä keino pelotella ihmisiä.